Miraculos Oy

Kotimainen, luotettava hiusalan ammattilainen

Miraculos Oy on vuonna 1997 perustettu suomalainen kampaamoalan yritys, joka valmistaa ja maahantuo korkealaatuisia hiusalan tuotteita. Joulukuussa 2014 Miraculos Oy siirtyi kokonaisuudessaan suomalaisen perheyrityksen, Transmeri Groupin omistukseen. Miraculos ja Transmeri ovat tehneet yhteistyötä jo yli 10 vuoden ajan, sillä KC Professional -sarjan shampoita ja hoitoaineita kehitetään ja valmistetaan Transmerin tehtaalla Vantaalla. Miraculos on Transmeri Group -emoyhtiön itsenäinen tytäryhtiö, jonka toiminta jatkuu ennallaan.

Tukkuliikkeenä palvelemme noin 8000 asiakastamme kautta Suomen sekä tarjoamme tasokasta, ammattitaitoa syventävää koulutusta. Liikevaihtomme vuonna 2016 oli 15,7 miljoonaa euroa. Miraculos on luotettava yhteistyökumppani – luottoluokituksemme Bisnode Gold AAA® myönnetään yhtäjaksoisesti yli viisi vuotta korkeimpaan AAA-luottoluokkaan kuuluneille yrityksille. Tähän saavutukseen yltää ainoastaan noin 0,3 % kaikista suomalaisyrityksistä.

Valmistamme laadukkaita, kotimaisia KC Professional -hiustenhoitotuotteita sekä ammattikäyttöön että jälleenmyyntiin. Palkitut hiusten hoito- ja muotoilutuotesarjamme Four Reasons, Four Reasons Black EditionNo nothing Very SensitiveColor Mask ja Back to the Roots ovat moderneja, toimivia sarjoja joiden hinta-laatusuhde on voittamaton. Teknisesti huippulaatuiset KC Professional -tekniikkatuotteemme ovat luotettavia ja helppokäyttöisiä.

Maahantuontivalikoimaamme kuuluu lisäksi useita kansainvälisiä huippubrändejä, kuten JoicoPaul Mitchell, amika ja Olaplex. Miraculos on aikaansa seuraava edelläkävijä hiusalalla; tuotevalikoimamme uusiutuu ja täydentyy säännöllisesti, asiakkaidemme toiveita kuunnellen. Uusien tuotteiden kehitystyö toteutetaan yhdessä alan parhaiden edelläkävijöiden kanssa, jolloin markkinoiden uusimmat ja edistyneimmät tuotteet ovat aina saatavillasi.

Yhteystietomme

Jos sinulla on jotakin kysyttävää meistä, tuotteistamme tai haluat antaa palautetta, voit käyttää Ota yhteyttä -lomaketta. Vastaamme sinulle mahdollisimman pian.

Kaikki henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@kcprofessional.fi

KC Studio | KC Shop | Miraculos Oy:n toimisto
Salomonkatu 17 A, 10. krs
00100 Helsinki
Avoinna arkisin 8.00–16.00

Toimiston vaihde 0201 410 410
info(a)kcprofessional.fi

KC Shop 0201 410 415

Tilaukset & laskutus

puh. 0201 410 410
tilaukset(a)kcprofessional.fi

Markkinointi

marketing(a)kcprofessional.fi

Koulutus

KC Team Hotline (arkisin 9.00–17.00) 0400 499 438
koulutus(a)kcprofessional.fi

Varasto

puh. 0201 410 400
Juvan teollisuuskatu 25, rakennus 4, halli 49
02920 Espoo